| ERÄTAITOLEIRIT Luonto avaa rajattomat mahdollisuutensa
antaen arvoja ja eväitä nykypäivän kiireisille
ihmisille. Erätaitoleirit ovat kestoltaan kolmen päivän
mittaisia ja yhdelle leirille mahtuu 20 henkilöä.
Ohjaajina toimivat koulutetut eräoppaat. Erätulilla
puhalletaan yhteen hiileen!
Leiri I
Leirit on porrastettu kolmeen tasoon: ensimmäisellä
opetellaan luonnon tuntemusta alkaen puista ja yleisistä
metsämarjoista. Isot riistaeläimet ja suurpedot - sekä
niiden jäljet - tulevat tutuiksi, samoin tärkeimmät
talouskalamme. Lintujen osalta tutustutaan erityisesti
riista- ja petolintuihin. Tulentekoa harjoitellaan
nuotiopaikan valinnasta ja raivauksesta lähtien.
Kalastellaan ja vaelletaan luonnonpuistossa. Suojina
toimivat vaellusteltat, laavu ja kota. Myös
ensiaputaitoja harjoitellaan.
Leiri II
Luontoa tutkitaan tarkemmin ja paikalliset linnut opitaan
tunnistamaan myös laulun perusteella. Ilmansuunnat
opitaan määrittelemään luonnonmerkeistä, mutta myös
kartta ja kompassi tulevat tutuiksi. Esi-isien mallin
mukaan valmistetaan katajajousia ja nuolia ja tutkitaan
ansapolkuja. Kalastetaan kanootista ja tehdään 12
tunnin vaellus.
Leiri III
Osallistujat, jotka ovat hyväksyttävästi suorittaneet
edelliset tasot, oppivat mm. tunnistamaan eläimet ja
linnut niiden jäljistä ja jätöksistä. Tulentekoa
harjoitellaan ilman tulitikkuja. Saunotaan telttasaunassa.
Kanootti safari ja 30 tunnin vaellus kysyvät jo enemmän
kestävyyttä. Opetellaan vesistön ylitystä "donitsilla"
ja valmistetaan pettuleipää.
Hinta: Erillisen
tarjouksen mukaan.
Hinta sisältää:
Kanootit varusteineen, ohjelman mukaiset ruokailut,
kolmen oppaan palvelut, majoitukset, tapaturmavakuutukset.

|